Liemi & Linssi Oy
Maukasta Mediaa
Suhtaudumme työhömme, mediaan ja ruokaan intohimoisesti.
Olemme erikoistuneet luomaan upeaa visuaalista sisältöä, joka esittelee kauneutta, oli sitten kyseessä ruoka, tuotteet, palvelu, ihmiset tai tilat. Palveluihimme kuuluvat videotuotanto, valokuvaus, reseptiikan luominen, catering palvelut ja konsultointi. Olemme nopea, joustava ja mukautuva mediayritys, jota ohjaa kunnianhimo ja asiakaslähtöinen palvelu.
​
Oli kuvaustarpeesi miten pieni tai suuri tahansa, se on meille tärkeä. Teemme työn aina kustannustehokkaasti oli se sitten yhden henkilön toteuttama työ tai kokonaisen tuotantoryhmän vaativa projekti.
Ruoka ja visualisuus on kulkenut elämässäni aina käsi kädessä.
Liemi & Linssi Oy:ssä olen saanut yhdistää nämä kaksi rakasta intohimoani ja onnistunut luomaan oman näköiseni mediayrityksen, jossa luomme maukasta mediaa tyylikkäästi ja hyvällä fiiliksellä.
Pasi Kuronen
Yrittäjä
Video, kuva, ruoka, konsultointi

Lähes 25 vuoden keittiöuran tehnyt Pasi on monipuolinen ruoka-alan osaaja ja vaikuttaja. Pasi on kokannut mm. pohjoismaiden Michelin palkintogaalassa kahtena peräkkäisenä vuonna Turussa ja Helsingissä sekä Formula 1 päätösosakilpailussa Abu Dhabissa.
Pasi omisti keittiöuransa lähiruoan puolesta puhumiselle ja sen esille tuomiseen ja on arvostettu tekijä ruokapiireissä.
Pasi on kunnostautunut myös kirjailijana ja tehnyt veljensä kanssa yhteensä neljä keittokirjaa: Elämäni Reseptit, Junnut Kokkaa, Junnut Leipoo ja Kuronen Kaikilla Mausteilla. (Otava).


