



Pasi
Kuronen
Ruoka-alan moniosaaja
Aloitin työt ravintolassa jo 17-vuotiaana ja ammattikeittiöissä vierähti 23 vuotta, joista yli 12 vuotta keittiömestarina.
Keittiöurani viimeiset 10 vuotta perustuivat vahvasti lähiruokaan ja meriitiksi voidaankin merkitä se että loin Turkuun ensimmäisen oikean lähiruokaravintolan.
Tuottaja- ja lähiruokapiireissä olen saanut tittelikseni raflaavasti "Lähiruokalähettiläs"
Lukuisista lähiruokaprojekteista merkittävin on Kaks Kokkii, jonka loimme kollegani Matias Haapsaaren kanssa. Edelleen aktiivinen yhtiö tuottaa lähiruoasta kertovia YouTube-sarjoja ja on tehnyt monenlaisia yhteistyöprojekteja tuottajien ja mm. Turun Yliopiston kanssa.
Keittiöurani jälkeen siirryin alkutuottajan palvelukseen Kotipellon Puutarhalle, jossa hoidin ulkomaanmyyntiä, sisällöntuotantoa, markkinointia ja tuotekehitystä tunnettujen Mimis-tuotteiden parissa.
Usean vuoden ajan olen oman toiminimeni kautta tehnyt erilaisia video- ja kuvaustöitä erilaisille yrityksille. Tuotekuvia, reseptiikkaa, ruokakuvia, reseptivideoita, mainosvideoita, someyhteistöitä ja konsultaatioita. Syyskuussa 2020 siirryin täysipäiväiseksi yrittäjäksi ja Liemi & Linssi muuttui osakeyhtiöksi.
Uutena aluevaltauksena tein veljeni radio-ja tv-juontaja Sami Kurosen kanssa ruokakirjan, joka julkaistiin syksyllä 2019. Ruokakirjailijan urani sai jatkoa heti vuonna 2020 kun julkaisimme Samin kanssa huippusuosioon nousseen nuorten keittokirjan Junnut Kokkaa. Vuonna 2022 Junnut Kokkaa sai jatkoa kun julkaistiin Junnut Leipoo-kirja.
Vuonna 2021 Liemi & Linssi kuvasi ja editoi kuusiosaisen laajasti kiitetyn "Sami Kurosen Makumatka Saimaalla" - tv sarjan.
Vuonna 2022 Makumatka sai toisen tuotantokauden, joka kuvattiin Pohjois-Karjalassa.
Vuosien aktiivinen toimiminen ja monessa mukana olo on luonut minulle valtavan kontaktiverkoston, joka on osoittautunut kullanarvoiseksi.